torstai 1. syyskuuta 2016

Tänään kun kuukausi vaihtuu syyskuuhun saamme vieraaksemme Pietarin Sokos hotellin henkilöstöä. He tulevat kertomaan matkailu-, ravitsemis- ja talousalan opiskelijoille mahdollisuudesta suorittaa työssäoppimisjakso heidän hotelleissaan. Hotelleissa vierailee vuosittain paljon kansainvälisiä matkailijoita maapallon eri puolilta. Opiskelijoita on ollut jo aiemmin työssäoppimisjaksoilla ja kokemukset ovat olleet todella positiiviset. Toivotaan, että saamme uusia lähtijöitä lisäämään ammatillista osaamistaan ja kielitaitoaan sekä saamaan kokemusta uudesta kulttuurista.

tiistai 23. elokuuta 2016

Kaunis kesä ja rentouttava loma takana olemme aloittaneet uuden lukuvuoden työn. Sää on suosinut meitä edelleen vaikka ilman kosteusprosentti taitaa olla korkeimmillaan. Olemme siirtyneet selkeästi syksyyn myös säiden suhteen. Sastamalan oppilaitosten koulutusaloilla on aloittanut uusia opiskelijoita paljon eli uusia ammattilaisia käden taitoa vaativiin työammatteihin on luvassa. Toivon, että ammatillisen koulutuksen suosio nousee edelleen. Osallistuimme Tampereella 22.8. pidettyyn Ammatillinen koulutus liikkeellä tapahtumaan. Opiskelijamme saivat näkyvyyttä Yle kanavan televisiolähetyksessä, joka sai myös rehtorin olemaan ylpeä fiksusta ja asiantuntevasta esiintymisestä.
Iloista syksyn alkua kaikille työhön ja vapaa-aikaan.
Kaunis kesä ja rentouttava loma takana olemme aloittaneet uuden lukuvuoden työn. Sää on suosinut meitä edelleen vaikka ilman kosteusprosentti taitaa olla korkeimmillaan. Olemme siirtyneet selkeästi syksyyn myös säiden suhteen. Sastamalan oppilaitosten koulutusaloilla on aloittanut uusia opiskelijoita paljon eli uusia ammattilaisia käden taitoa vaativiin työammatteihin on luvassa. Toivon, että ammatillisen koulutuksen suosio nousee edelleen. Osallistuimme Tampereella 22.8. pidettyyn Ammatillinen koulutus liikkeellä tapahtumaan. Opiskelijamme saivat näkyvyyttä Yle kanavan televisiolähetyksessä, joka sai myös rehtorin olemaan ylpeä fiksusta ja asiantuntevasta nuorten esiintymisestä.
Iloista syksyn alkua kaikille työhön ja vapaa-aikaan.

tiistai 31. toukokuuta 2016

Toivotan teille kaikille hyvää ja rentouttavaa kesäaikaa pienen ”kesäläksyn” kera:

 ” Popsi paljon perunoita, mansikoita, makkaroita.

Sido tuore vasta, varpaat veteen kasta.

Hakkaa halkoja, oio jalkoja, katsele pilviä siristele silmiä.

Tunne tuoksut, unohda juoksut, lekottele, hekottele.

Tee kivoja juttuja, tapaa ystäviä ja tuttuja.

Tutki ötököitä ja valvo valoisia kesäöitä.”

 

 

 

tiistai 17. toukokuuta 2016

Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos mukana Sotesin saattohoitohuoneiden uudistamisessa

Sain tänään sähköpostissa tietoa uudesta sisustusartesaanien uudesta projektista. Huomenna pidetään lehdistötilaisuus klo 10.00 SoTeSin osasto 2:lla, jonka kanssa teemme
yhteistyössä hyväntekeväisyysprojektia saattohoitohuoneiden ilmeen piristämiseksi.
Toteutuksesta ja markkinoinnista vastaa Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen sisustusosaston osuuskunnassa toimivat opiskelijat.

Projekti on tarkoitettu etenemään hitaasti osastolle sopivalla tahdilla ja sen toteuttamiseen on sitoutunut osuuskunnassa toimivia opiskelijoita yksityishenkilöinä mm; Riitta Leppänen (projektipäällikö), Saara Esko, Johanna Rotikko ja Martti Mustonen. Opiskelijat saavat työstään osaamispisteitä ja arvokasta projektinhallintataitoa. Opiskelijat ovat jo hankkineet projektiin sponsoreita mm Osuuspankin ja Vammalan väriaitan ja Lions Club Annastuunan.

Projektin on ottanut vastaan opettaja Päivi Lehto osaston johtajan Johannan Voittomäen pyynnöstä ja olemme todella innostuneita siitä, että voimme ilahduttaa vakavan asian äärellä olevaa. Myös osaston henkilökunta on projektista ilahtunut.

Projektissa on tehty yhteistyöstä myös Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitoksen kanssa. Saattohoidosta opiskelijoille on luennoinut opettaja Sanna Tastula.




 



 

 

 

lauantai 14. toukokuuta 2016

Kyläkasvimaa Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitoksella

leppakerttu_web

Karkun kyläkasvimaa -hanke on Karkun kyläyhdistys Kyläntuvan järjestämä kaksivuotinen pienviljelyn kehittämishanke, jonka yhteydessä järjestetään kotouttavaa talkootoimintaa kylällä sijaitsevan Pihlajalinnan vastaanottokeskuksen kanssa.
Kyläkasvimaa perustetaan Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitoksen perinnemaisemaan kahden Saskyn Osaran maaseutuopetusyksikön opiskelijan johdolla. Hanke kustannetaan talkoilla, Leader-rahoituksella sekä Karkun yritysten ja yhdistysten lahjoituksilla.

Kyläkasvimaalla suoritetaan maanparannus- ja perinneympäristön ylläpitotoimenpiteitä sekä kasvinviljelyä palstoilla. Turvapaikanhakijoita varten paikalla on säännöllisesti ohjaaja. Sato jaetaan osallistujien, vastaanottokeskuksen ja kyläläisten kesken. Alkusyksyisin järjestetään säilöntätalkoot ja sadonkorjuujuhla Pihlajalinnan vastaanottokeskuksen ja kylän muiden yhdistysten kanssa.

Hankkeen tavoitteena on kotouttamistoiminnan ja yhteisöllisen aktivoinnin lisäksi tarjota kylän asukkaille helppo tapa kokeilla ja oppia luonnonmukaista kasvinviljelyä. Laajempana ja pitemmän aikavälin tavoitteena on lisätä ekologisen, paikallisen ja tasapainoisen elämäntavan tietämystä ja harjoittamista Karkun alueella ja nostaa Karkku yhdeksi pohjoisen permakulttuurin keskeisistä kehittämisalueista.

Kaksivuotisen hankeajan jälkeen kyläyhdistys arvioi saadut kokemukset. Mikäli kokemukset ovat hyviä ja Sasky edelleen tarjoaa maa-aluetta vuokralle, jatketaan kyläkasvimaan toimintaa osuuskuntamuotoisena tai muulla yleishyödyllisen hengen säilyttävällä tavalla.

Lähde: https://kylakasvimaa.wordpress.com/

Taitajakilpailuista saatiin hyvää kokemusta

Sastamalan ammatillisten oppilaitosten Vammalan ammattikoulun kone- ja metallialan opiskelijat suoriutuivat semifinaalitehtävistä hienoilla sijoituksilla kohti Seinäjoella 10.-12.5.2016 pidettyjä finaaleja. Finaaleissa osaamisalansa Suomen kahdeksan parasta kilpailevat sijoituksesta. Finalistit ovat siis oman ammattialansa parhaimmistoa. Koneistuksen Esa Lähdekorpi työsti kappaleensa mitoille, jolla saavutti viidennen sijan vain pisteen päähän neljännelle sijalle tulleeseen. Levy-hitsauksen Ossi Uotilan sijoitus oli kuudes ja Tomi Koivulan kahdeksas. Kilpailu oli kokonaisuudessaan hieno ja antoi opiskelun lomassa uuden kokemuksen nuorille.

Print

tiistai 3. toukokuuta 2016

Sastamalan oppilaitosten opettajan osaaminen esillä Sitran tilaisuudessa

Sastamalan ammatillisten oppilaitosten Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen opettaja Päivi Lehto puhuu Sitran järjestämässä koulutuskeskiviikko tapahtumassa 4.5. Jyväskylässä Tiimiakatemian tiloissa. Päivin aiheena on tiimioppimisen opetuksen menetelmänä toisen asteen koulutuksessa. Tapahtumaa voi seurata verkkolähetyksenä  täällä.

Sitran järjestämät koulutuskeskiviikot kokoaa kerran kuussa kaikki oppimisesta ja koulutuksesta kiinnostuneet yhteen, nostaa keskusteluun yhden oppimisen tulevaisuuteen liittyvän teeman ja haastaa konkreettisiin tekoihin koulutuksen kehittämiseksi.

Onnea Päiville huomiselle!

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Auringon paistetta

Vietämme kouluvuoden kiireistä aikaa. Ammattiin valmistuvat opiskelijat hankkivat viimeisiä osaamisiaan työelämää varten ja opettajat arvioivat kohta viimeisiä ammattiosaamisen näyttöjä. Ennen kevätjuhlaa on siis vielä monenlaista tehtävää. Huomenna on Vapun aatto ja ilmatieteen laitoksen mukaan sää suosii tulevan viikonlopun viettäjiä. Hyvän sään vallitessa on hyvä ulkoilla lenkkeilyn tai vaikkapa puutarhatöiden parissa. Hyvää rentouttavaa viikonloppua kaikille ja voimia lukuvuoden viimeiselle kuukaudelle.

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Keikyän Kivi ja Sasky syventävät strategista kumppanuuttaan kivialan koulutusyhteistyössä.


Keikyän Kivi ja Sasky syventävät strategista kumppanuuttaan kivialan koulutusyhteistyössä. Saskyn Vammalan ammattikoulun ja aikuiskoulutusosaston kivialan osaamista on päätetty vahvistaa investoimalla uuteen yhteisesti hankittavaan oppimisympäristöön.

 

Oppimisympäristö käsittää uuden Kasins-merkkisen Suomessa valmistetun koneen, jonka leveys on 5,12 m, syvyys 3 m ja korkeus 2,70 m. Tavoitteena on rakentaa työelämälähtöinen, oppilaitoksen ja elinkeinoelämän yhteistyöhön perustuva ajantasainen oppimisympäristö, joka tarjoaa nuorille ja jo työelämässä oleville aikuisille mahdollisuuden syventää kivenjalostuksen ja käsittelyn osaamistaan.

 

Uusi oppimisympäristö edesauttaa opiskelijan ammatillista kehittymistä, työelämävalmiuksia ja luo opiskelijoille joustavia polkuja työelämään siirtymiseksi teknologiateollisuuden aloille. Alueen elinkeinoelämälle uusi oppimisympäristö tarjoaa monipuolisia yhteistyön mahdollisuuksia Saskyn Vammalan ammattikoulun kanssa. Oppimisympäristö käynnistyy syksyn 2016 aikana.

torstai 21. huhtikuuta 2016

Uuden koulutusalan huoltajat koolla Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitoksessa

Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitoksessa aloitetaan syksyllä uusi kiinteistöpalvelujen perustutkinto. Tapasimme huoltajat ja uudet opiskelijakokelaat oppilaitoksen tiloissa. Tilaisuudessa esiteltiin perustutkinnon sisältöä, vastattiin huoltajien kysymyksiin ja esiteltiin oppilaitoksen tiloja. Mukava ja lämminhenkinen tilaisuus, joka sai kiitosta huoltajilta.

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Opettajuus muutoksessa

Osallistuin tänään Suomen ammatillisten johtajien aluetapaamiseen Tampereella. Alustuspuheenvuoron päivälle antoi Suomen kosmetologien yhdistyksen opiston rehtori Maria Korpi. Hänen ajatuksensa opettajuuden muuttumisesta oli vaikuttava. Yhteiskunnan muuttuessa työelämä muuttuu. Tärkein asia mielestäni oli se miten opiskelijoiden oppimista ohjataan sytyttämällä heidän mielenkiintonsa ja halua oppia. Opettajan innostuneisuus oman alansa osaamisen jakamiseen nähtiin tärkeänä. Tiimioppiminen ja yhteisten aineiden integrointi oli myös esillä. Mielenkiintoinen ja ajatukset tuulettava päivä kaiken kaikkiaan.

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Työ- ja elinkeinoelämän neuvottelukunta

Tänään kokoonnuimme työ-ja elinkeinoelämän neuvottelukunnan kokoukseen Vexve Areenalle. Seutukunnan yritysten ja kaupunkien edustajat tulivat keskustelemaan ammatillisessa koulutuksessa tapahtuvista muutoksista ja kuulemaan ajankohtaisista toimista. Esillä oli mm. 3D -hanke johon liittyy metallitulostimen hankinta Vammalan ammattikoululle, ammatillisen koulutuksen reformi ja koulutussopimus. Tärkeää oli kuulla myös yrittäjien mielipiteitä koulutuksesta. Erityinen huolenaihe oli uuden osaavan työvoiman saaminen työmarkkinoille. Ammatillinen koulutus on väylä nuorten kouluttamisessa yritysten ja julkisen sektorin työntekijöiksi. Oli mukava tavata uusia henkilöitä tässä kaksi kertaa vuodessa kokoontuvassa foorumissa.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

NY -yritys Hiuskuun osavuosikatsaus tilaisuudessa

Sain kutsun Vammalan ammattikoulun NY -yritys Hiuskuun osavuosikatsaustilaisuuteen.
Tilaisuus alkoi osakkaiden esittelyllä. Yrityksessä on kahdeksan osakasta. Hiuskuun liikeidea on olla monipuolinen parturi-kampaamoliike. Palvelukuvauksessa tuotiin esiin yrityksen tuotteiden olevan edullisia, mutta myös työ tehdään hyvin. Yrityksessä toimiminen tuo varmuutta itsenäiseen työskentelyyn. Työskentely on lisännyt osaamista mm. katelaskelmien tekemisestä ja ymmärrystä asiakkaiden merkityksestä yritykselle. Powerpoint esityksessä oli kuvia toiminnasta. Yrityksen perustamisessa nähtiin olleen myös joitakin haasteita liiketoimintasuunnitelman laatimisessa ja yhteisymmärryksen löytämisessä markkinoinnissa. Yhteistyöyrityksinä ovat olleet Schwarzkpf, Omakampaamo, Palmikko - kampaamotukku ja Spacos. Mentorina on toiminut Mikko Palmikko kampaamotukusta ja neuvonantajana Pirkanmaan TE -toimiston johtaja Regina Saari. Hiuskuun yrittäjät osallistuvat myös kevään Taitaja -kilpailuihin. Onnea matkaan!

torstai 31. maaliskuuta 2016

Ammattiosaamisen näyöt keskiössä

Ammatillisessa koulutuksessa on jo pitkään toteutettu ammattiosaamisen näyttöjä. Näytöt ovat myös opiskelijoiden kannalta tärkeitä, sillä  tutkinnon osan arvosana muodostuu ammattiosaamisen näytössä osoitettavasta osaamisesta. Sastamalan koulutuskuntayhytmän ammattiosaamisen näyttöjen toimielin kokoontui 30.3.2016. Kokouksessa tarkasteltiin kulttuurialan ja matkailu-, ravitsemis- ja talousalan valvontakohteita. Valvontakohteissa nähdään mm. työelämässä toteutettujen näyttöjen määrät, niiden arvioijat ja arvosanajakaumat. Todettavissa oli, että näyttöjen määrä työelämässä ei ole vielä 100%. Keskusteltiin myös tarkasteltavista mittareista ja niiden raja-arvoista. Kokonaisuudessaan hyvä ja keskusteleva kokous. Hienoa oli nähdä erityisesti opiskelijaedustajien aktiivisuus.

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Lähihoitajaopiskelijat mukana Juha Tapion konsertissa 14.4.

Useiden vuosien ajan Sastamalassa toimiva vammaisneuvosto on järjestänyt konsertteja joissa on ollut mukana Suomen kärkipään artisteja. Tämän vuoden konsertti toteutetaan 14.4. Vexve Areenalla. Sastamalan oppilaitosten areena tarjoaa siis jälleen erinaiset puitteet musiikkitapahtuman järjestämiselle. Tänä vuonna Mervi Järvinen, lähihoitajaopiskelijoiden opettaja Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitoksesta on mukana ryhmäsnsä kanssa tulkitsemassa laulun sanoja tukiviittomin. Saamani tiedon mukaan Juha Tapion biiisit ELÄKÖÖN ja SINUN VUOROSI LOISTAA on ainakin harjoiteltuna. Hieno mahdollisuus opiskelijoille tukiviittomien harjoitteluun ja varmasti myös ainutlaatuinen kokemus muitojen kirjaan.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Kansallisesti mitattua osaamista


 

KANSALLISESTI MITATTUA OSAAMISTA -

Saimme myös koneistuksen tulokset TAITAJA –kilpailujen semifinaaleista

 

 

Sastamalan koulutuskuntayhtymä on aiemmin tiedottanut Vammalan ammattikoulun kone- ja metallialan levy-seppähitsaajaksi opiskelijoiden Tomi Koivulan ja Ossi Uotilan selviytymisestä Taitaja - kilpailujen finaaliin.

 

Tänään 16.3.2016 olemme saaneet viimeiset tulokset.  Vammalan ammattikoulusta on koneistuksen opiskelija Esa Lähdekorpi päässyt myös Taitaja -kilpailujen finaaliin. Hän menestyi semifinaaleissa erinomaisesti sijoittuen semifinaaleissa toiselle sijalle. Taitaja-kilpailu järjestetään Seinäjoella 10.–12.5.2016. 



Toivotamme opiskelijoille onnea ja menestystä tulevaan kilpailuun.

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Rakennusosaston opiskelijoiden rakentama omakotitalo nyt myynnissä


Sastamalan ammatillisten oppilaitosten Vammalan ammattikoulun rakennusosaston opiskelijoiden omana työnä osaavien opettajien opetuksessa rakentama omakotitalo Nuupalankadulla on nyt myynnissä. Avoimien ovien päivänä taloa esiteltiin ja nyt on aika tehdä tarjous upeasta 167 m2 talosta, jossa on 5h,k,khh,ph,s ja autotalli. Lapsiperheen unelma lähellä päiväkotia ja alakoulua.Tartu tilaisuuteen ja muuta kesäksi uuteen kotiin.




 

 

torstai 10. maaliskuuta 2016

Vahva ammatillinen koulutus kantaa elämässä

Elämme ammatillisessa koulutuksessa jännittävää aikaa sillä juuri nyt on meneillään valtakunnallinen yhteishaku, jossa perusopetuksen päättäneet hakeutuvat toisen asteen ammatilliseenkoulutukseen. Yhteishaussa voivat hakea myös ylioppilaat. Ammatinvaihtajat tai ammatillisen tutkinnon jo aiemmin suorittaneet voivat hakeutua opiskelemaan oppilaitokseen suoralla hakemuksella, joka löytyy www.sasky.fi etusivulta. Ammatillinen koulutus antaa nopean väylän työelämään. Tutkinnon jälkeen voi hakeutua jatko-opintoihin mm. ammattikorkeakouluun. Olen vankka ammatillisen koulutuksen puolesta puhuja, sillä se antaa monipuoliset mahdollisuudet erilaisiin työammatteihin ja väylän eteenpäin korkeakouluun. Suosittelenkin valitsemaan vahvan perusammattitaidon opinnot ammatillisessa koulutuksessa, jonka jälkeen on lähes rajattomat mahdollisuudet edetä urallaan eteenpäin tai/ja yhdistää lisäkoulutus ja työ ja/tai jatkaa myöhemmin opintojaan.

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Pestuumarkkinoilla kohtaavat kesätyön tarjoajat ja hakijat


Vexve-areenalla Sastamalassa järjestetään Pestuumarkkinat keskiviikkona 9.3. Tapahtumassa alueen yritykset ja yhteisöt saavat tilaisuuden löytää itselleen tulevaisuuden osaajia.
Yrityksille Pestuumarkkinat on myös tilaisuus tavata toisia yrityksiä, ja esitellä omia tuotteitaan ja palveluitaan. Kesätyön hakijoille Pestuumarkkinat tarjoaa aitoja mahdollisuuksia esitellä osaamistaan ja aktiivisuuttaan ja luoda omat polkunsa työelämään. 
Tapahtuma on osa laajempaa yhteistyötä
Pestuumarkkinat-tapahtumaa järjestävät yhteistyössä Sastamalan Seudun Yrityspalvelu Oy, Sasky, Sastamalan verkostolukio, seudun yrittäjäjärjestöt sekä 4H-yhdistykset. Tapahtuma on osa laajempaa seudun toimijoiden yhteistyötä, jonka tavoitteena on kehittää yrittäjyyskasvatusta kokonaisvaltaisesti pidemmällä tähtäimellä.

maanantai 29. helmikuuta 2016

Talven riemua

Voisiko talvilomalle sattua parempaa säätä kuin nyt on? Lunta, vähän pakkasta ja aurinkokin näyttäytyy. Sastamalan ammatillisten oppilaitosten Amiskunta tempaisi ja lähti viettämään mukavan iltapäivän laskettelurinteeseen. Kuvista päätellen retki oli onnistunut. Matka kohteeseen tehtiin linja-autolla. Hmm... olisikohan pitänyt hiihtää?



torstai 25. helmikuuta 2016

Duunaa itsellesi ammatti

Suomen toisen asteen oppilaitokset elävät jännittäviä aikoja sillä yhteishaku on alkanut. Useat tuhannet nuoret valitsevat opintopolkua kohti ammattia ja työelämää. Ammatillinen koulutus on hyvä vaihtoehto nopeasti töihin haluavalle käden taitajille, mutta antaa mahdollisuuden edetä jatko-opintoihin korkeakouluun tai yliopistoon. Yhteishakuaika valtakunnallisen opintopolku -järjestelmän kautta on avoinna 23.2.-15.3.2016. Aikaisemmin tutkinnon suorittaneet voivat hakea myös suoraan oppilaitokseen. Hakulomake löytyy oppilaitosten sivustolta. Voit suorittaa myös osatutkinnon jos se sopii elämän tilanteeseesi paremmin tai tarvitset vain syvempää osaamista jostakin osaamisalasta. Sastamalan ammatillisissa oppilaitoksissa on tarjolla laaja koulutustarjonta. Meillä huomioidaan aiemmin hankittu osaaminen. Opinto-ohjaajamme ovat asiantuntijoita neuvomaan ammatin- ja opintojen valintaan liittyvissä kysymyksissä. Ole rohkeasti yhteydessä.

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Tutkinto valmiiksi ja puualan yrittäjiksi

Mimmi Marttila ja Matias Kummila on tutut nimet jo aikaisemmasta blogikirjoituksesta, jossa kerroin Ideasta Euroksi yrittäjyysprojektista. Opiskelijat ovat opiskelunsa aikana saaneet osaamisen puualalla työskentelyyn ja samalla hioneet osaamistaan myös yrittäjyyteen. Minulla oli ilo ojentaa heille 23.2. tutkintotodistukset. Samalla vaihdoimme ajatuksia heidän tulevaisuuden suunnitelmistaan. Omaa yritystä varten on tehty erilaisia suunnitelmia ja hakemukset yrityksen perustamiseksi on viety eteenpäin. Toivotan sydämestäni onnea uusille nuorille puualan yrittäjille. 

perjantai 19. helmikuuta 2016

Sisustusartesaanien juhlapäivä

Harmaan sään vallitessa sain kokea aurikoisen iloisia ja ylpeitäkin kasvoja tänään Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta tutkintoon valmistuvilla opiskelijoilla. Ylioppilaspohjaisen artesaanialan koulutuksen suoritti yhteensä yhdeksän opiskelijaa. Ryhmän opiskelijoiden suunnitelmia on konkreettisesti toteutettu mm. oppilaitosten työhuoneissa. Lisäksi opiskelijoissa oli yrttäjyyskilpailussa ansiotunut nuori. Juhla oli pienimuotoinen ja lämminhenkinen. Mukana oli myös valmistuvien opiskelijoiden läheisiä. Onnea tutkintotodistuksen saaneille ja menestystä elämään.

torstai 18. helmikuuta 2016

Moottorityöpaja toimii nyt oppilaitoksen tiloissa

Sastamalan ammatillisten oppilaitosten Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen tiloissa aloitti nuorille tarkoitettu moottoripajatoiminta. Sastamalan moottoripajalla nuorten on mahdollista korjata ja huoltaa omia mopojaan ohjaajan opastuksella, Lisäksi pajalla vietetään aikaa yhdessä, jutellaan ja kahvitellaan. Toiminta on suunnattu 10-17 vuotiaille nuorille. Pajalla on avointen ovien toimintaa keskiviikoiltaisin kello 17-19. Toiminta sopii hyvin yhteen pienkonekorjaajien koulutusalan kanssa, joita koulututeaan samassa rakennuksessa.

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Perusopetuksen opinto-ohjaajien tapaaminen

Tänään meillä oli vieraana perusopetuksen opinto-ohjaajat. Olemme pitäneet tapana jo muutamana vuonna tavata ja vaihtaa kuulumisia. Tänään toimme esiin ammattilukio-opinnot, valmakoulutuksen, uuden syksyllä 2016 alkavan kiinteistöalanperustutkinnon sisällön ja harkinnanvaraisen haun lomakkeen. Lisäksi keskustelimme tutustumis- ja ammattipäivien toteuttanmisesta ja ajakohdista lukuvuodelle 2016-2017. Nämä tapaamiset ovat todella arvokkaita yhteistyön ja toimintatapojen kehittämisen kannalta. Kiitos kun olitte vieraanamme.

tiistai 9. helmikuuta 2016

Oma työ, oma raha, oma elämä



Työn saantiin vaikuttaa useita eri asioita. Yksi tärkeistä edellytyksistä on jonkin asian osaaminen. Osaamisesta tulee olla näyttöä ja todiste. Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä se on tutkintotodistus. Tutkintotodistuksen saamisen edellytyksenä on koulutusammatin osaaminen, joka on osoitettu ammattiosaamisen näytöissä. Jos sinulla ei ole vielä tutkintoa tai haluat vaihtaa alaa. Tartu tilaisuuteen sillä yhteishaku ammatilliseen koulutukseen on 23.2.–15.3.2016. Voit hakea myös suoraan oppilaitokseen. Apua ammatinvalintaan saat mm. opinto-ohjaajilta. Lisäksi huomenna 10.2. Tampereen messukeskuksessa järjestetään REKRYTORI - KOULUTORI -tapahtuma Messuilla esitellään avoimia työpaikkoja ja koulutustarjontaa. Sastamalan koulutuskuntayhtymä on mukana messuilla. Sastamalan ammatillisista oppilaitoksista työnäytöksenä sokeri- ja suklaakukkien tekoa. Messuille on vapaa pääsy. Tule tutustumaan koulutustarjontaamme.Lisätietoja Rekrytorin sivuilta.

lauantai 6. helmikuuta 2016

Ovet "apposen ammollaan"

Tänään se sitten toteutui, avoimet ovet Sastamalan ammatillisissa oppilaitoksissa. Aamuni aloitin tuttuun tapaan työpöydän äärestä tekemällä muutaman kirjallisen työn. Ajatukseni oli lähteä liikkeelle kello yhdeksän aikaan jolloin odotimme vieraita saapuvaksi. Taisi mennä hieman myöhemmäksi, kun lähdin katsomaan koulutusalojen toimintaa. Aulassa oli infopiste, jossa opiskelijakunta myi arpoja. Arvat tuli ostettua ja kerrankin voitettua... sillä jokainen arpa voitti. Aloitin kierroksen lavaste- ja puuosastoilta. Lavasteosastolla oli kuvaesitys opiskelijoiden töistä ja työkohteista. Puuosastolla esiteltiin opiskelijoiden valmiita asiakastöitä. Jatkoin matkaani kone- ja metallialan työtiloihin. Uudella CNC -kone Mazakilla oli opiskelija esitteli koneistusta. Levy-hitsaushallin kautta suuntasin kohti auto-osastoa, jossa etsittiin testerillä vikaa asiakkaan autosta. Rakennusalan opiskelijoiden rakentaman talon Open house -esittely oli suosittu. Sisustusalan opiskelijat olivat tehneet loistavaa työtä ja esittelivät ansiokkaasti kohdetta. Hiusalalla oli opiskelijoiden käden taidot kokemassa useita asiakkaita. Sähköalalla tehtiin harjoitustyötä asennustilassa, jota vieraat seurasivat mieleniinnolla. Ravintola Wareliuksessa matkailu-, ravitsemis- ja talousalan opiskelijat olivat asiakaspalvelussa ja opetuskeittiöllä oli tarjolla maukkaita friteerattuja tuotteita, pikkupizzaa ja smoothieita. Leipuri-kondiittorit olivat tehneet taidokkaita sokeritöitä ja suussa sulavia täytekakkuja. Täytekakkuja oli tarjolla myös lounaan jälkiruokapöydässä. Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa oli sisustusosaston opiskelijoiden rakentama aistienhuone. Runeberg teemalla oleva huone perinteisine kalusteineen ja tavaroineen oli varsin valloittava. Kultaosaston vitriineissä oli esillä upeita töitä. Kivirakennusosastolla on aina vieraanvarainen tunnelma. Voimarinteellä oli asiakkaita mm. kuumakivihieronnassa, jalkahoidossa jne. Hyvinvointiteknologit esittelivät toimintaansa mm. robottien taitoja esittelemällä. Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitoksessa reippaat opiskelijat ottivat vastaan infopisteessä. Mahdollisuus oli osallistua myös terveyskyselyyn. Tiloihin oli rakennettu viihtyisä kahvio. Varhaiskasvatus oli esillä luokassa, jossa opiskelijat opettajan johdolla tukiviittoivat laulua. Pienet ja me vähän isommatkin vieraat viihdyimme katsellen ja kuunnellen. Ihana tunnelma.
 
Kiitos kaikille onnistuneen päivän järjestämiseen osallistuneille. Erityisesti kiitos teille kaikille jotka olitte vieraanamme ja kiinnostuneita oppilaitoksiemme toiminnasta.
 
Tervetuloa uudelleen
 
https://www.facebook.com/sastamalanoppilaitokset
 


Vammalan ammattikoulun infopiste
Oppilaskunnan arpojen myyjättäret

Koneistusta kone- ja metalliosastolla

Autonasentajaopiskelija testerillä

Open House - esittelijät Nuupalankadulla

Sähköasentajaopiskelija

Tarjoilijoiden opettaja opiskelijan kanssa jälkiruokakakkupöydän ääressä

Kuumakivihierontaa Voimarinteen kosmetologikoulutustiloissa

Leipuri-kondiittoriopiskelijat opettajan kanssa sokeritöiden parissa

Laulua viittomakielellä Karkun kotitaolous- ja sosiaalialan oppilaitoksessa

Kokkiopiskelijat tarjoilemassa maukkaita mm. smoothieita

Upeasti koottu aistien huone Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksella

 

perjantai 5. helmikuuta 2016

Opiskelijaelämää asuntolassa

Sastamalan ammatillisten oppilaitosten asuntolat tarjoavat mahdollisuuden maksuttomaan asumiseen opiskelun aikana niille, joiden koulumatka muodostuu liian pitkäksi tai muuten hankalaksi esim. julkisen liikenteen puuttumisen vuoksi. Asuntoloita on Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitoksessa ja Vammalan ammattikoululla, jossa majoittuvat myös Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen opiskelijat. Asuntolaan valitaan hakemusten perusteella. Asuntolassa asuminen vaatii nuorelta kykyä ottaa vastuuta omasta itsestään.
Asuntolassa on asuntolaohjaaja, joka järjestää monenlaista toimintaa. Esittelen tässä muutaman vapaa-ajan viettotavan. Myöhemmin varmasti lisää tästäkin aiheesta.

Käsityökerho käynnistyi jo syksyllä 2015. Opiskleijoilla on mahdollisuus mm. piirtää, tehdä kanavatöitä tai kutoa. Jokainen voi valita itselleen mukavimman tekemisen.


 
 
Aiemmin kirjoitin jo amistansseista. Tässä vielä kuva tanssiharjoituksista.

Asuntolatutorkoulutus järjestetään vuosittain yhteistyössä Suomen ammattiin opiskelevien kulttuuri- ja urheilujrjestön kanssa (Saku ry.). Lautapeli-iltojen yhteydessä tehdään pientä iltapalaa mm. lämpimiä voileipiä ja paistettuja lättyjä. 

 


torstai 4. helmikuuta 2016

Koneistusta millimetrin osien tarkkuudella

Tänään kilpaillaan kone- ja metallialan koneistuksen Taitaja -kilpailujen semifinaalit. Semifinaalihin on ilmoittautunut yhteensä 28 kilpailijaa. Semifinaalit järjestetään kilpailijoiden omissa oppilaitoksissa tuomarin läsnäollessa. Sastamalan ammatillisten oppialitosten Vammalan ammattikoulun kilpailijat  Esa Lähdekorpi ja Aatos Boström olivat tarkkoina, mutta hyvän tuulisen oloisia.  Yksi kilpailun kappaleista oli jo valmiina. Tuomari arvostelee kilpailijan työturvallisuuden asteikolla 0-5 ja kirjaa ylös nimen, arvosanan ja perustelun arvostelulle. Tuomari lähettää kilpailuaihiot, kilpailijakohtaiset aihiokoodit ja työturvallisuusarvostelut Helsinkiin. Siellä tehdään tärkein asia eli kappaleen mittaus. Tämä tehdään mittauslaboratoriossa.Tuloksia on odotettavissa helmikuun loppupuolella.





keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Konetekniikan polkuopinnot Tampereen ammattikorkeakoulun järjestäminä

Konetekniikan insinöörikoulutus AMK on alkanut. Koulutuksen yhteistyöneuvottelut aloitettiin TAMK:n koulutuspäällikkö Olavi Kopposen kanssa keväällä 2015. Tänään 27 uutta opiskelijaa kokoontuu Sastamalan oppilaitosten Vammalan ammattikoululla. Koulutus toteutetaan Sastamalan ja Luoteis-Pirkanmaan alueella; Parkano-Kihniö-Ikaalinen-Hämeenkyrö. Toteutus on monimuotototeutus. Koulutukseen oli avoimen korkaeakoulun suorittavien paikkoja yhteensä neljä. Koulutuksen sisältöä lukiessani vakuutun siitä, että uusien insinöörien koulutus antaa osaamista "roppakaupalla". Koulutus sisältää myös robotiikkaa. Tätä osaamista ja siihen liittyviä oppimisympäristöjä on kehitetty Sastamalan koulutuskuntahytmässä mm. Koti -hankkeen yhteydessä. Tsemppiä kaikille opiskelun aloittaneille ja sitkeyttä opintojen loppuunsaattamiseen.





tiistai 2. helmikuuta 2016

Reipasta liikuntaa tanssin muodossa


Tanssi on liikuntamuoto, josta voi saada paitsi hien pintaan myös hyvänolon.
Asuntolaohjaaja Jaana Heino on jo pitkään ohjannut liikuntasalissamme tanssitunteja.
Jälleen on tarjolla lavatansseja niin omalle väelle kuin ulkopuolisille. Pieni maksu ulkopuolisilta käytetään asuntolatutorien toiminnan tukemiseen. Tule mukaan yksin tai yhdessä, vielä ehdit saada taidot kohdilleen kesän lavatansseihin.



maanantai 1. helmikuuta 2016

Tervetuloa Open House-tapahtumaan Nuupalankadulle!
Sastamalan ammatillisten oppilaitosten Vammalan ammattikoulun opiskelijatyönä on valmistunut omakotitalo. Nyt on markkinoinnin aika. Tule tustumaan uudiskohteeseen
Open House-tapahtumaan. Talon on stailannut tapahtumaa varten Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen sisustusosasto.

Tervetuloa tutustumaan taloon ostoaikeissa tai muuten vain, lauantaina 6.2 klo 9.00 alkaen.

Talosta ostoaikeissa kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä numeroon p.0352121.




Kielitaito ja kansainvälisyys osa ammattitaitoa



Työnanatajilta kysyttäessä millaista osaamista tulevilta alan ammattiosaajilta vaaditaan on TOP -kolmen kärjessä kielitaito. Suomalainen työelämä vaatii kaikilla tasoilla kansainvälisten kulttuurien ja kielitaidon hallintaa. Ammatillisessa koulutuksessa tulee panostaa kädentaitojen lisäksi myös kielitaitoon mukaanlukien oma äidinkieli. Kielitaito on nykyisin myös osa ammattitaitoa. Sastamalan ammattillissa oppilaitoksissa on entistä useammilla opiskelijoilla mahdollisuus kansainvälisten hankkeiden kautta osallistua kansainväliseen vaihtoon. Keväällä on lähdössä opiskelijoita mm. Saksaan. Toivon, että jokainen nuori pakkaa reppuunsa mukaan avoimen mielen, suvaitsevaisuuden, uteliaisuuden enkä malta olla kirjoittamatta pakattavaksi myös varovaisuutta. Olenhan minäkin äiti. Hyvää matkaa kaikille vaihtoo  lähteville ja tervetuloa takaisin uusia kokemuksia rikkaampana.



Taitaja -kilpailujen semifinaalista kaksi kone- ja metallialan opiskelijaa jatkoon

 
 
Olen saanut tänään tiedon, että Sastamalan ammatillisten oppilaitosten Vammalan ammattikoulun levy-seppähitsaajaksi opiskelevat Tomi Koivula ja Ossi Uotila ovat selvittäneet tiensä Seinäjoella pidetyssä semifinaalista Taitaja –kilpailujen finaaliin.
Semifinaaleihin osallistui 47 opiskelijaa Suomen ammatillisista oppilaitoksista. Tomi Koivula oli karsintojen kolmas ja Ossi Uotila neljäs. Taitaja –kilpailujen finaali järjestetään Seinäjoella 9.5.-12.5.2016.
 
Ammattitaitokilpailu auttavaa kehittämään ammatillistakoulutusta ja antavat arvokkaan kokemuksen nuorelle kilpailuun osallistujalle. Kilpailu tarjoaa mahdollisuuden oman osaamisen lisäämiseen ja toisilta oppimisee sekäväylän verkostoitumiseen.
 
Lämpimät onnittelut menestyneille opiskelijoille ja heitä valmentaneille. Onnea myös tulevaan finaalikilpailuun.
 

Siellä missä tapahtuu


 

 

Tervetuloa tutustumaan Sastamalan ammatillisten oppilaitosten toimintaan avoimien ovien päivänä 6.2.2016 klo 9 alkaen.


  • Innovaatiokeskus Voimarinne Hoikantie 15
  • Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitos Tulluntie 3
  • Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Sastamalankatu 2
  • Vammalan ammattikoulu Ratakatu 36
  • Vexve Areena Ratakatu 5
Osastoilla erilaisia työnäytöksiä, palveluja, myyntipisteitä, infoja ja iloisia opiskelijoita työn touhussa.
Ravintola Wareliuksessa (Ratakatu 5) voit nauttia maukasta lounasta ja herkullisialeivonnaisia kahvikupin ääressä.
Olette lämpimästi tervetulleita.
Karkkuun ja Voimarinteelle kuljetuksia Vammalan ammattikoululta tasatunnein.
Katso lisää Facebookista www.facebook.com/sastamalanoppilaitokset
 
 


 
 
 
 

Messupöhinää yrittäjyyden ympärillä Tampereella 27.1.2016


 



Nuorten yritysideat olivat esillä Kauppakeskus Tullintorilla NY Uskalla Yrittää -semifinaalissa. Mukana tapahtumassa oli opiskelijoiden 20 yritystä ja lähes 80 nuorta ympäri Pirkanmaata. Sastamalan ammatillisten oppilaitosten Vammalan ammattikoulun hiusalan opiskelijat menestyivät Uskalla yrittää semifinaalissa. Tuomaristo jakoi kaksi nk. villliäkorttia. Villinkortin saivat Tony Rajalan, Tiina Nykäsen, Piia-Riina Laakson, Enna Savolaisen, Pinja Enqvistin, Jenna Matikaisen ja Esmedina Salkovicin Hiuskuu NY:lle NY-yritys sai huomiota perinteisen alan uudelleen konseptoimisesta asiakkaan tarpeen huomioiden. Luvassa on muun muassa koulutusta vanhemmille lasten lettien tekoon. Heidät nähdään voittajien lisäksi kansallisessa finaalissa.

Parhaat yritykset jatkavat NY Vuosi yrittäjänä -ohjelman kansalliseen NY Uskalla Yrittää -finaaliin, joka järjestetään 12.–13.4.2016 Helsingissä. Finaaliin osallistuu NY-yrityksiä ympäri Suomen ja palkintona on menolippu kesän NY Vuosi yrittäjänä -ohjelman Euroopan finaaliin, joka järjestetään Sveitsissä heinäkuussa 2016.

Onnea Sastamalan oppilaitosten nuorille yrittäjille ja heitä valmentaneille.



   
 
 






 

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Kivenveistoa talven keskellä

Muutama päivä on vierähtänyt kun viimeksi kirjoitin blogiin. Hiljaiselo ei kuitenkaan tarkoita sitä ettei mitään tapahdu. Eilen 19.1. Sastamalan koulutuskuntayhtymän sosiaali- ja terveysalan opettajat ja koulutuspäälliköt kokoontuivat yhteen Sastamalan ammatillisten oppilaitosten Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitokseen. Päivän ohjelmassa oli yhteisistä käytänteistä sopiminen ja tutkinnon perusteiden tutkinnon osien avaaminen. Tärkeää oli myös muiden oppilaitoksien opetuksen toteutukseen tutustuminen.

Aktiivinen nuorten ja aikuisten koulutusala kivirakennus oli vierailemassa Joensuussa. Joensuussa järjestettiin valtakunnallinen kivenveistoleiri, joka vuonna 2015 järjestettiin Sastamalassa. Leirin yhteydessä toteutettiin myös karsinnat Euroskills kilpailuedustajasta. Tänä vuonna opiskelijamme sijoittui toiselle sijalle ja on näin varaedustaja kivilajin Euroopan mestaruuskilpailuissa. Onnea voittaneelle ja menestystä tuleviin kilpailuihin. Alla kuva kilpailutyöstä.

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Infokioskissa

Tänään olimme Kirsin kanssa oppilaitoksen Info -kioskissa opiskelijoiden ruokailun aikaan.
Opiskelijoiden palautekyselyn mukaan he tuntevat huonosti oppilaitoksen johtoa, jonka vuoksi halusimme "näyttäytyä" opiskelijoille. Kysyimme muutaman kysymyksen liittyen siihen mikä nuorten mielestä on parasta oppilaitoksessa. Kerron myöhemmin kyseln tuloksista. Vastaajille jaoimme heijastimia, joka mielestäni on maailman halvimpia "henkivakuutuksia". Mukava kun kävitte meitä moikkaamassa, oli kiva tavata. Huomenna tapaamme Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitoksen opiskelijoita.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Tervetuloa uudet opiskelijat

Tänään Sastamalan ammatillisissa oppilaitoksissa aloitti useita uusia opiskelijoita eri aloilla. Olette tervetulleita opiskelemaan ja kartuttamaan osaamistanne siirtyäksenne tutkinnon suorittuanne työelämään. Tänään kokoontui myös vuoden ensimmäinen Saskyn johtoryhmä. Kokouksessa käsiteltiin mm. talouden toteumaa, hyväksyttyjä hankkeita ja henkilöstöasioita. Kokouksen jälkeen tutustuimme ja opettelimme Office 365 -ohjelmaa. Muutaman tunnin koulutuksella ohjelman taitaminen ei vielä ole parhaalla mahdollisella tasolla, mutta sisäistäminen on  jo alkanut.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Positiivisen ajattelun uusi vuosi

Joulun aika ja siihen liittyvä loma on ollut varmasti kaikille tarpeellinen ja sen aikana on saatu kerättyä voimia uutta lukukautta varten. Lomalla on tavattu ystäviä, sukulaisia ja on ollut aikaa läheisille. Loman loppuun olemme saaneet kokea myös paukkuvat pakkaset. Pakkanen, kuura ja pieni lumikerros värjäävät luonnon sinisen sävyyn, jonka mukaiseksi myös blogin väri muuttuu. Uusi vuosi on perinteisesti lupausten tekemisen aikaa ja useat niitä tekevätkin. Kevät lukukauden alkaessa erityisesti keväällä tutkintonsa päättävien opiskelijoiden tulisi tarkastella opintojensa etenemistä wilman kautta ja varmistaa opintosuoritusten määrät. Teethän lupauksen, että kaikki suoritukset on valmiina suvivirren laulamisen aikaan? Uusi vuosi on myös aina uusi mahdollisuus. Toivon, että postiivinen ajattelu saa entistä enemmän sijaa elämässä. Sen on jopa väitetty lisäävän onnellisuutta elämässä. Nyt on hyvä aika kokeilla onko väite tarua vai totta. Arkeemme on jo pidemmän aikaa kuulunut muutos. Muutos jatkuu myös vuoden 2016 aikana, mutta uskon positiivisella ajattelulla on vaikutusta kohdata siihen liittyvät asiat. Hyvää Loppiaisen jälkeistä aikaa kaikille ja tsemppiä koulutyön alkamiseen.